Kasautuneet ja pitkittyneet huolet kuormittavat monen vanhemman arkea

Perhe tuntuu usein samaan aikaan kaikkein parhaalta ja pahimmalta elämässä. Perhe-elämä ja läheiset herättävät meissä monenlaisia tunteita, ja se on ihan tavallista. Jotta pystyisi nauttimaan vanhemmuudesta ja sen kaikista puolista, tulisi kaikilla olla joku, joka kannattelee silloin kun oma jaksaminen on koetuksella ja keinot vähissä. Jokainen meistä tarvitsee jaksaakseen myös jotakuta, jolle jakaa turvallisesti perhe-elämään liittyviä iloja ja suruja. Kaikkien lähipiiristä tällaista henkilöä ei kuitenkaan löydy tai jostain syystä ei tunnu hyvältä puhua vaikeista tunteista ja tilanteista läheisilleen. Tällöin voi olla yhteydessä Väestöliiton Perhepulma-palveluun. Siellä asiantuntijamme tarjoavat maksutonta keskustelutukea ja neuvontaa.

Millaista apua Perhepulma-palvelusta voi saada?

Perhepulma-palveluun voi jättää soittopyynnön, tai varata itselleen chat-keskusteluajan, jos tuntuu, että jokin huoli nakertaa omaa jaksamista vanhempana. Asiantuntijamme auttavat kuuntelemalla ja miettimällä yhdessä asiakkaan kanssa sopivia keinoja haasteiden selättämiseen ja siihen, miten vaikeissakin tilanteissa voitaisiin päästä eteenpäin. Juttelemaan voi tulla yksin tai yhdessä kumppanin kanssa. Tarkoituksemme on löytää yhdessä vanhempien kanssa sellaisia näkökulmia ja keinoja, joissa sekä lapsen etu että vanhempien jaksaminen tulevat huomioiduksi, olo helpottaa ja löydetään kenties kadoksissa olleet voimavarat.

Millaiset huolet korostuvat Perhepulma-palvelussa tällä hetkellä?

Vanhemmuuden asiantuntijamme Rozjin Rokzhadin mukaan Väestöliiton Perhepulma-palvelun yhteydenotoissa korostuu tällä hetkellä erityisesti jaksamisen haasteet, ristiriidat parisuhteissa sekä huoli lapsen käytökseen liittyen. Rokzhadin mukaan monia palveluun yhteyttä ottaneita yhdistää se, että avun hakemista on pitkitetty liian kauan. Osa kokee häpeää ja osa vähättelee tilannettaan. Molemmissa tapauksissa tilanne voi johtaa kuormitustekijöiden kasautumiseen niin, että lopulta olo on sietämätön. Yhtenä tärkeänä tavoitteenamme onkin laskea avun hakemisen kynnystä, jolloin pystymme tukemaan vanhempaa ajoissa ja ehkäisemään ongelmien syvenemisen. Moni palvelussa asioinut kertoo, että jo yksi keskustelu on keventänyt oloa ja antanut toivoa tilanteeseen.

”Keskustelu rauhoitti minua, ja auttoi jäsentämään asioita. Sen avulla pystyin keskittymään työhöni ja lasten asioihin. Apu tuntuu ihan ratkaisevalta koko perheen hyvinvoinnin kannalta.”

”En voi sanoin kuvailla kuinka kiitollinen olen avusta ja tuesta, jonka Perhepulmasta saimme. En usko, että suhteemme ja perheemme olisi selvinnyt tätä kevättä pidemmälle ilman näitä tapaamisia.”

Keskustelu toi valtavasti toivoa siitä, että aiemmin umpikujalta tuntunut tilanne voi ratketa parhain päin. Tunsin keskustelussa itseni nähdyksi ja ymmärretyksi. Keskustelu tuntui erityisen arvokkaalta siksi, että en olisi voinut puhua asiasta samalla tapaa esimerkiksi neuvolassa tai ystävilleni.”

– Perhepulma-palvelusta apua saaneiden palautteita

 

Auta turvaamaan Perhepulma-palvelun jatkuvuus

Tuhansia perheitä auttaneeseen Perhepulma-palveluun kohdistuu nyt merkittäviä rahoitusleikkauksia. Jokainen pienikin lahjoitus on arvokas ja auttaa varmistamaan, että maksutonta, matalan kynnyksen palvelua saa myös jatkossa. Voit tukea perheiden hyvinvointia ja osallistua Kaikki on perheestä kampanjaan tekemällä lahjoituksen täällä.

Rozjin Rokhzad, Vanhemmuuden asiantuntija, Väestöliitto